Valmistaudu lapsen tuloon edullisella lainalla

Vauvan odotus on monin tavoin uskomattoman onnellista aikaa, mutta siihen voi liittyä myös varjopuoli. Uuden tulokkaan mukanaan tuoma taloudellinen huoli voi tuntua tulevista vanhemmista haastavalta, etenkin kun yhteiskuntakin tuntuu huonontavan perhe-etuuksia monin tavoin. Hyvä esimerkki tästä on helsinkiläisiä lapsiperheitä viime aikoina tyrmistyttäneet rajut kotihoidontuen leikkaukset, jotka MLL:n asiantuntijan mukaan lisäävät lapsiperheiden rahaan liittyviä huolia.

Biologiselta kannalta lapsen hankkimista ei voi kuitenkaan loputtomasti siirtää, jos haaveena on vielä joskus saada perheenlisäystä, eikä monikaan halua viedä aivan pientä lasta päivähoidon ylisuuriin ryhmiin. Jos sinusta tuntuu, että olet valmis lapsen hankintaan, yksi mahdollisuus on valmistautua lapsen tuloon edullisella lainalla. Kerromme tässä artikkelissa, miten voit hankkia mahdollisimman edullisen ja valmiiksi kilpailutetun lainan mahdollisimman helposti ja nopeasti.

Edullinen laina lapsen hankinnan tueksi

Edullisen lainan turvin sinulla on varaa nauttia lapsen varhaisimmista hetkistä hieman pidempään kotona ja tallentaa näitä muistoja sinulle sopivimmilla tavalla, vaikkapa kauniisiin puukehyksiin. Samalla saat tilaisuuden kulkea lapsen rinnalla hänen ensimmäisinä elinvuosinaan ja turvata hänelle mahdollisuuden leikkiin ja mielikuvituksen kehittymiseen.

Kilpailutettu Edullinen laina luotettavasti löytyy Rahalaitoksesta. Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin täyttää Rahalaitoksen lainahakemus, jäädä odottamaan saamiasi lainatarjouksia ja valita tarjousten joukosta sinulle ja perheellesi parhaiten sopiva vaihtoehto. Rahalaitos kilpailuttaa lainat jo valmiiksi puolestasi ja hoitaa muutenkin suuren osan lainanhakuprosessista, mikä on varmasti helpottava kuulla, sillä perheenlisäystä odottavassa perheessä aika on usein kortilla ja ajateltavaa on muutenkin yllin kyllin.

Kuinka mitoitan lainani oikein?

Hakiessasi lainaa lapsen hankintaa varten kannattaa miettiä tarkkaan lainan mitoittamista. Lainaa ei kannata ottaa liian pitkällä maksuajalla, sillä pitkä laina-aika lisää lainan kuluja, kuten korkoja, mutta lainan takaisinmaksuaikaa ei myöskään pidä vetää liian tiukaksi, sillä etenkin lapsiperheissä sattuu ja tapahtuu, minkä vuoksi oman talouden hoitoon on hyvä varata riittävästi liikkumavaraa mahdollisten yllätysten varalta.

Voit arvioida lainaasi liittyviä kuluja ja lainan takaisinmaksueriä Rahalaitoksen näppärällä laskurilla. Se auttaa sinua hahmottamaan, millaisessa ajassa pystyt maksamaan lainan takaisin siten, ettei taloutesi mene liian tiukaksi ja että se kestää myös mahdolliset yllätykset. Lainasummaa kannattaa myös miettiä tarkkaan. Mieti siis, mihin tarkoitukseen haet lainaa ja kuinka paljon lainaa tarvitset. Ehkä haluat olla lapsesi kanssa kotona hieman pidempään ja tarvitset lainaa tätä varten tai ehkäpä lainaa tarvitaan lähinnä lapsen tarvikkeiden ostamiseen. Tarvittava lainasumma määräytyykin aina lainan hakijan omista tarpeista käsin.