Kielten opetukseen panostetaan
Sekä kotimaisen, että vieraiden kielten opetusta on lisätty niin varhaiskasvatuksen puolella, kuin myös kouluopetuksessa. Päiväkodit näkevät varhaiskasvatuksen nykyään kokonaisvaltaisena oppimisalustana lapsille. Myös puheen tuottamiseen, kielen käyttöön ja kommunikointiin keskitytään ja panostetaan koko päivän aikana, sen sijaan että oppimiseen olisi asetettu jokin tietty aika tai opetusmetodi. Ohjaajat toimivat myös tarkkailijoina ja kuuntelevat miten monipuolisesti lapset osaavat käyttää keskenään kieltä kertoessaan toisilleen vaikka jonkin leikin sääntöjä. Myös kotien kanssa ollaan enemmän tekemisissä ja pyritään yhteistyössä puuttumaan asioihin, mikäli lapsen puheeseen tai kommunikointiin liittyy joitain huolen aiheita.
Varhaiskasvatus tukee kielten oppimista
Oman kielen lisäksi myös jo varhaiskasvatuksessa pyritään antamaan lapsille kokemuksia toisista kielistä. Usein tämä liittyy johonkin kulttuurikasvatuksen aihepiiriin, mutta yhä enemmän kieliä käsitellään jo pienten lastenkin kanssa omina kokonaisuuksinaan. Lapset oppivat tässä vaiheessa erittäin helposti ja nopeasti vieraita kieliä, ja etenkin erilaisten laulujen ja leikkien avulla päiväkodit saavat hyviä oppimistuloksia aikaan.
Koulujen opetussuunnitelma tulee tulevaisuudessa lisäämään kielten opetusta ja myös opetuksen laatuun tullaan panostamaan entistä enemmän. Kun aiemmin kunnat ovat itse saaneet päättää, millä luokalla ensimmäisen vieraan kielen opetus on aloitettu, vuonna 2020 aloittavat koululaiset tutustuvat ensimmäiseen vieraaseen kieleen jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. Tällöin toisen vieraan kielen voi valita jo neljännellä luokalla. Useimmin ensimmäinen valittu kieli on edelleen englanti ja toisena kielenä valitaan ruotsi.